Popklassikot 1983

#14 Billy Bragg – A New England

Thatcherismin ja kylmän sodan horroksen rakentama vankila ulottuu avaruuteen asti, Billy Bragg tietää.

”I saw two shooting stars last night
I wished on them but they were only satellites
Is it wrong to wish on space hardware
I wish, I wish, I wish you’d care”

Tämä on protestilaulu. Barkingin bardi Billy Bragg otti suuresti ihailemaltaan The Clashilta sosiaalisen omatunnon ja punkilta nihilismin ja kävi ne aseinaan nuoruudensa suosikkien kimppuun.

Kappaleen avauslause on pöllitty Simon & Garfunkelilta (Leaves That Are Green) ja melodia Thin Lizzyltä (Cowboy Song), mutta frustraatio on Braggin omaa. Debyytiltään Life’s a Riot with Spy vs. Spy (1983) klassikoksi on jäänyt juuri tämä kappale, sillä se yhdistää kaikki nämä elementit.

Päällisin puolin Bragg laulaa rakkaudesta. Maailman muuttaminen ei kiinnosta, lähinnä pitäisi löytää joku uusi tyttö. Yhtäältä kappaleen dempatun rock ’n roll -biitin alla sykkii nuoruuden kärsimättömyys, toisaalta omasta ikäluokastaa pudonneen, paikallaanpolkevan ja turhautuneen nuoren miehen päämäärättömästi nykivä polvi.

Kaikki tytöt, joita kaveri on rakastanut koulussa, puskevat jo lastenrattaita, eli joku uusi pitäisi löytää. (Sana “loved” toki jättää lauseeseen kätketyn terän: ovatko ne lapsetkin hänen?)

Elämän sisällöttömyys ja horisonttien mataluus saa miltei tragikoomiset mittasuhteet viimeisessä säkeistössä. Kaveri tuijottaa taivalle ja luulee näkevänsä tähdenlennon, mutta se paljastuukin satelliitiksi. Thatcherismin ja kylmän sodan horroksen rakentama vankila ulottuu avaruuteen asti.

Bragg on kertonut saaneensa inspiraation kappaleeseen nähtyään kahden satelliitin lentävän vierekkäin yötaivaalla. Tässä kappaleessa on siis myös aitoa romantiikkaa ja rakkautta, ei se muuten olisi niin rakastettu. Mutta Bragg, tuo yhdellä kitaralla (ja kahdella vahvistimella!) varustettu moderni protestilaulaja, osaa verhota sen mikeleighmäiseen arkirealismiin, joka antaa sille sen kätketyn terän, joka tekee kappaleesta klassikon.

Tätä on rakkaus alemmissa sosiaaliluokissa Thatcherin Englannissa. Thatcher valittiin pääministeriksi toisen kerran juuri vuonna 1983.

Mutta onko silläkään loppupeleissä mitään väliä? Kappale tuntuu tiedostavan, että kapinakin on eräänlaista sublimoitua himoa, tai että seksuaalinen frustraatio synnyttää kapinan. Yhteys näiden kahden välillä kuitenkin on. Sellaisenaan A New England ei olisi ollut yhtään huono lisä esimerkiksi Fucked Upin levylle David Comes to Life, niin läheltä sen tematiikkaa se liippaa.

Toki kappaleen voi nähdä eräänlaisena nihilistisenä punkin jälkipyykkinä: “Ei minua nyt varsinaisesti kiinnostanut se kapina, lähinnä tulin tyttöjen takia.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Kirsty Maccoll ihastui kappaleeseen, pyysi Braggia kirjoittamaan kolmannen säkeistön, ja yhdessä muun muassa U2:n levyjä tuottaneen miehensä Steve Lillywhiten kanssa kaivoi kappaleesta esiin sen haikean rakkauslaulun. Rujo sähkökitara vaihtui pirteäksi postpunkiksi ja tyttöjen etsiminen passiiviseksi puhelimen ääressä istumiseksi.

Vaikka Maccollin versio teki kappaleesta ison hitin ja on monelle juuri se ainoa oikea versio kappaleesta, kadotti se myös kappaleen terän, sen sosiaalisen omatunnon. Se teki protestilaulusta rakkauslaulun.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus II!

Kirstyn ja Billyn yhteisversio.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!