Kaikki huomisen bändit

Osa 13: Ydinperhe

Nimestään huolimatta Ydinperheessä ei ole vanhempia ja heidän yhteisiä lapsiaan.

Ydinperhe on ehtinyt kiertää jo Yhdysvalloissa ja Euroopassa useamman kerran svengaavan hardcoren merkeissä. ”Classic USHC” sanoi joku jossain, mutta olkoon määreistä mitä mieltä tahansa, niin jos joku on varmaa, niin se, että tyrät rytkyy. Ydinperhe on niin valmis paketti, että se olisi valmis murtautumaan ulos karsinastaan isompien ympyröiden ihmeteltäväksi. Myös niiden, joiden mahdollinen kiinnostus kotimaista hc:ta kohtaan loppui viimeistään Pitkä kuuma kesä -elokuvan The Vittupäät -vitsiin, kannattaa ehdottomasti jatkaa lukemista.

Ketä bändiin kuuluu:
Matti – laulu
Hanna – kitara
Vilja – basso
Heikki – rummut

Mistä olette ja koska perustettu:
”Bändi on perustettu 2008 ja vaikuttaa Helsingissä Hakaniemi–Kruununhaka-akselilla. Hanna ja Heikki ovat kotoisin Kainuusta ja Mattikin on Kajaanissa asunut pienenä. Vilja on Vantaalta.”

Julkaisut:
Ydinperhe 7” EP (2010)
Split-7” EP Pahaa verta -yhtyeen kanssa (2010)
Ydinperhe 12”LP (2011)
”Sit on jotain ulkomailla tehtyä kasettijulkaisua ja kiertue-cd:tä, joilla on noita samoja biisejä.”

Todennäköisimmin Ydinperhe…
Ydinperhe: ”…kiertää maailman vähintään seitsemän kertaa ja julkaisee siinä sivussa lukuisia vinyylilevyjä täynnä mellevää tykittelymusiikkia ja osuvia sanoituksia.”

Jarkko Immonen: …saa yhä laajempaa huomiota ja tekee uutta musiikkia.

Epätodennäköisimmin Ydinperhe…
Ydinperhe: ”…tekee sponsorisopimuksen. Enää ei kehtaisi, kun Bisnekset-biisissä kuittaillaan Ratfacelle samasta aiheesta.”

JI: …koittaa hankkia laajempaa huomiota osallistumalla Uuden Musiikin Kilpailuun.

Miksi Ydinperhe on niin hyvä:
Näin rullaavaa ja lämpöä hohkaavaa suomenkielistä, jenkkiperinteen parhaita puolia häikäilemättömästi hyödyntävää hardcorea ei vähään aikaan ole tullut vastaan. Paketin kruunaavat harvinaisen osuvat lyriikat, jotka tasapainoilevat hykerryttävän yltiösarkasmin ja uskaliaan itsepaljastelun rajapinnalla. Ja mikä parasta – niistä saa selvää.

Ydinperheen voi levyhyllyssä sijoittaa…
…
kultaisen BBC:n (Black Flag, Bad Brains, Circle Jerks) oikealle puolelle, siihen juuri ennen sanataiteilijoita Davea ja Davoa.

Kuvailkaa itse musiikkianne kolmella sanalla:

”Hardcore punk. Tai ’Nas meets Who’, niinku yksi Mikko sanoi (terveisiä!)”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, kun olet hyvin, hyvin humalassa?

Heikki: ”Viimeksi se taisi olla Mercyful Faten Black Funeral. Se soveltuu ilmasoittoon ja on sanoituksensa puolesta mukaansatempaava. Huppelissa kehnompikin laulaja voi löytää sisäisen King Diamondinsa.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Hanna: ”Jotain Madonnaa, koska hyvin humalassa haluan tanssia ja osaan vaatia vaan sitä.”

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

Heikki: ”Varmastikin jotain Beatles-levyä. Rubber Soul tai Help! voisivat olla aika lähellä, koska ne olivat ensimmäisiä hankkimiani, ja bändi on pysytellyt kuuntelussa siitä asti, kun musasta innostuin.”

Hanna: ”Jotain tuommosta varmaan mullakin.”

http://youtu.be/komfy1BXISA
Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia? Miksi?

Heikki: ”Esimerkiksi Radiopuhelimet on tehnyt sitä jo vuosia. Ja luottoa löytyy, että mitä he paraikaa tekevätkään, niin se on varmaankin parasta ykköstä koko maailmassa.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Hanna: ”En nyt tiiä, mutta katoin tänään netistä semmosen videon, joka kertoi kuinka voimaannuttava vaikutus Marjinal-nimisellä bändillä on jakartalaisille katulapsille. Ehkä se sitten.”

Mikä on suosikkisäkeesi pop-musiikissa?

Heikki: ”Vaikea kysymys, niitä on niin monta. [Terveiden Käsien] Mull’ on liian lyhyt sänky on yksi hyvä.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Hanna:

 ”I was happy on a haze of drunken hour
but heaven knows I’m miserable now”
(The Smiths: Heaven Know’s I’m Miserable now)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

Heikki: ”Terveitä käsiä tietenkin.”

Hanna: ”Amebixia, jos on niin moukka, ettei ole sitä kuullut.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Minkä jo tehdyn albumin haluaisit olla tehnyt ja julkaista omissa nimissäsi?

Heikki: “Bathoryn Under the Sign of the Black Markin. Enter the Eternal Fire -kappaleen kuuleminen viime kesänä täysin yllättäen oman keikan jälkeen brooklynilaisessa baarissa oli elämäni kohokohtia.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Hanna: “Misery: Who’s The Fool.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki bändinne jäsenet suostuvat kuuntelemaan keikkabussissa tai vastaavassa kulkuvälineessä?

Heikki: ”Viimeksi kuunneltiin Turusta tullessa New Christs -yhtyettä sulassa sovussa, Born Out of Time -kokoelmaa.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Hanna: ”Usein on kuunneltu Rattusta.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mihin yhtyeeseen tai artistiin musiikkisi vertaaminen imartelisi sinua kaikkein eniten?

Heikki: ”Vaikea sanoa, kun keneltäkään muulta kuin itseltämme ei pyritä kuulostamaan. Jos joku vertaisi Poison Ideaan, niin siitä tuskin suuttuisin. Mutta ei me siltäkään kuulosteta.”

Hanna: ”Minä olen aina toivonut että kuulostettaisiin Cryptic Slaughterilta. Turha toivo.”

http://youtu.be/B3TpaKjmZgY

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?

Heikki: ”Fanien mylvintä on tietenkin aika kohottavan kuuloista. Ja jos joku kysyy, että ’kuka haluaa vielä bändikaljan’, niin se. Ja sitten kiukaan sihahdus, kun heittää saunassa löylyä.”

Hanna: ”Käen kukunta tyynessä kesäyössä.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kuka on Suomen seuraava presidentti ja mitä levyä tai kappaletta hänelle suosittelisit?

Heikki: ”Oli kuka oli, The Clashin Know Your Rights olkoon suositeltava biisi.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Hanna: ”Kai se nyt Niinistö on. [Darkthronen] FOAD!”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!