Popklassikot 1997

#13 Usher – You Make Me Wanna

Nuorta Usheria ahdistaa, kun hän liikaa naista saa.

Nuorta Usheria ahdistaa, kun hän liikaa naista saa.

Monogamia. Onko siinä mitään järkeä? Jos katsoo erotilastoja ja länsimaissa tuotetun pettämisestä kertovan viihteen ja taiteen määrää, niin vaikuttaa siltä, että yhden ja saman ihmisen kanssa yhdessä pysyminen on vain romanttinen ideaali, jolla ei juuri ole todellisuuspohjaa monenkaan ihmisen arjessa.

Mutta perinteet! Saattaa joku älähtää sieltä takarivistä. Perinteet? Mitä niistä? Olihan noidiksi epäiltyjen hukuttaminenkin joskus perinne siinä missä vaikkapa maaorjien pitäminen, joten pitäisikö yksiavioisuuteen uskoa vain siksi, että niin on tehty ennenkin? Järjetöntä.

Mutta parisuhteessa olet onnellisempi! Huutaa toinen. Kyllä kyllä, sitähän on tutkittu. Esimerkiksi Annals of Behavioral Medicine -tiedejulkaisun mukaan sinkulla on suurempi riski kuolla ennen aikojaan. Ja iltapäivälehdet lainaavat lukuisia tutkimuksia, joissa kerrotaan, että parisuhde on tärkeä tekijä sekä psyykkisen että fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Mutta miksi tämä ilo pitää sitten rajata yhteen suhteeseen?

Kysymykseen ei oikein ole järkevää vastausta, mutta tunnesyihin voi toki aina vedota. Se nyt ei vaan tunnu monesta kivalta ajatukselta, että omalla sydänkäpysellä olisi joku toinenkin kainalossaan silloin tällöin.

Mutta kylmä fakta vain on, että aika monet tässä maailmassa haluavat nussia muitakin kuin vain yhtä ja samaa ihmistä vuodesta toiseen, joten miksi ihmiset eivät voi antaa näiden tehdä niin, ilman, että heidän täytyy luopua ihmissuhteen mukanaan tuomasta läheisyydestä ja toisen pitkäaikaisesta tuntemisesta seuraavasta sielujen kumppanuudesta?

Parhaassa tapauksessahan kaikki kolme, neljä tai vaikka viisi lemmenkuvion osallista voisivat käydä henkeviä keskusteluja tai lempiä keskenään, eikä siitä olisi tälle maailmalle mitään haittaa.

Ymmärrän kyllä, että ei ole kovin romanttinen ajatus, että kultasi rakastaisi jotain toistakin. Mutta sinulta, joka vastustat monogamian perinteen murtamista, kysyn vastakysymyksen. Mitä romanttista on siinä, että alistat toisen valtaasi rajoittamalla hänen mahdollisuuksiaan nauttia elämästä sen jokaisella rintamalla? Mitä rakkautta se sellainen on? Ja mitä se on teidän suhteestanne pois, jos kumppanisi tuntee myös jotain muuta kohtaan intohimoa? Kuinka heikko itsetunto pitää ihmisellä ylipäätään olla, ettei kykene luottamaan toisen tunteisiin, vaikka tämän sydämeen mahtuu muitakin?

Jaa, että miten tämä vapaamman rakkauden puolesta tehty vuodatus liittyy Usherin kappaleeseen? Hyvä kysymys.

Se liittyy asiaan siten, että koko tämä omistamiseen ja rajoituksiin perustuva käsityksemme romanttisista suhteista johtaa yksilöiden tunteman syyllisyyden taakan kasvamiseen. Syyllisyys, tuo kulttuuriperimämme kantaman kristillisen etiikan rakennusaine, saa ihmiset kärvistelemään tunnontuskissa usein koko elämänsä, uskaltamatta tehdä asioita, joiden tekemisen perään he haikailevat tai tuntevat vetoa. Ja Usher tietää, miltä se tuntuu.

”You make me
You make me want to leave the one I’m with
Start a new relationship with you
This is what you do”

Usher on kahden naisen loukussa. Toinen on hänen paras ystävänsä, johon hän huomaa rakastuneensa, ja toinen hänen elämänkumppaninsa. Eikä hän tiedä mitä tekisi.

”Now what’s bad, is you’re the one that hooked us up
Knowing it should have been you
What’s sad is that I love her, but I’m falling for you
What should I do?”

Ajatelkaapa, jos koko monogamian konsepti olisi heitetty roskakoriin ja kertojamme olisi mahdollista rakastaa molempia näistä ilmeisen ihanista naisihmisistä kaikella sillä antaumuksella, joka hänen ahdistuksen ja syyllisyyden värittämästä äänestään välittyy? Olisiko maailma silloin huonompi paikka? Tuskin. Olisiko tilanne näille laulun naishenkilöille ok? Sitä emme voi tietää. Mutta olen aika varma että paskempiakin tarjouksia on maailmassa yllinkyllin. Esimerkiksi hankalat avioerot, mustasukkaisuudesta johtuvat riidat ja kaikki se kärvistely, että ”mitä ne sukulaisetkin nyt musta ajattelee”.

Kuunnelkaa Usherin kärsivää ääntä, niin ehkä jonain päivänä meillä on turhasta syyllisyydestä riisuttu maailma.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!