Popklassikot 1994

#13 Suede – New Generation

Suede, brittipopin pedot fiiliksissä.

”And like all the boys in all the cities
I take the poison, take the pity
But she and I, we soon discovered
we’d take the pills to find each other ”

Siinä elämäntapaohje vuodelle 1994. Englanti–Brett Anderson –Englanti -sanakirja pysyy todellakin entisellään. Mutta kaikesta ei-kovinkaan-epäselvästä huumeiden ihainnoinnista ei tarvitse New Generationin kaltaisen mahtavuuden soidessa välittää pätkääkään. Sitä toki löytyy, ja Dog Man Star lienee 1990-luvun parhaita puolustuspuheita huumeiden käytön positiivisille vaikutuksille luovassa prosessissa.

Ymmärrettävästi moinen käytös pitkitettynä tuottaa hirveää jälkeä, ajaa bändikaverit kauas pois ja Brett Andersonin tapauksessa saa New Mexicon ylitse lentävässä koneessa aikaan kokaiinipsykoosin. Maailmanloppuhourailun jälkeen kitka luovan kaverin kanssa alkoikin raastaa myös kitarasankari Bernard Butleria vereslihalle. Loputtomat juhlintakierteet vain laskujen ajamiseksi pois, pedofiliasyytöksiä bändin sisällä…

Hetkinen, siis mitä? Kyllä vaan: Brett heilasteli tuohon aikaan nuoren 17-vuotiaan naisen kanssa. Bernard heitteli alati sulkeutuvamman kuorensa jatkuvia syytöksiä moraalittomuudesta. Lopulta heinäkuun alussa 1994 Butler poistui kesken levytyssessioiden, mutta tässä vaiheessa kaikki olivat paradoksaalisesti saaneet hänestäkin tarpeekseen. Kestäisi kymmenen vuotta ennen kuin tämän laulun kirjoittajat pääsisivät uudelleen samalle aaltopituudelle.

Mutta taustatarina vain todistaa Sueden olleen uransa huippukohdassa, sillä äärimmäisestä stressimäärästä huolimatta yhtyeen tuotannosta ei löydy mitään Dog Man Starin veroista. Kaikki kunnia alkuperäisnelikolle siitä, että väistämätön hajoaminen ei kuulu millään tavalla New Generationilla – päinvastoin, olen vasta viime aikoina huomannut, kuinka joustava se lopulta on ja kuinka paljon yhteistyökykyä sen hienostuneimmat piirteet ovat varmastikin vaatineet.

Kuten yleensä, Anderson ja Butler paistattelevat parrasvaloissa, kun Mat Osman ja Simon Gilbert tarjoavat introon raskasta glam-tömistelyä, säkeistöihin kevyen rullaavan pohjan ja kertosäkeeseen rytmin, joka suuntaa heti lantiota kohti.

Ilman Osmania Butler ei voisi peittää tärykalvoja kirskuvalla ja rosoisella riffittelyllään. Ilman Gilbertin hienovaraisen kekseliästä rytmiä kaikki romahtaisi. Sen sijaan kaikkien neljän suoritukset ruokkivat toisiaan.

New Generationin päättävä kitarasoolo on alkuperäisen Sueden tanssittavin hetki. kaikki muu menettääkin merkityksensä viimeistään sillä hetkellä, kun Butlerin typerryttävän nerokas kitarakuvio repii ja riuhtoo kertosäettä joka suuntaan ja Anderson vastaa ekstaattisesti kutsuun. Tässä on kaikki, mikä teki Suedesta loistavan yhtyeen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS!


Dog Man Star sisältää kolikon kääntöpuolen nimeltä The Asphalt World, joka dokumentoi niitä hetkiä, kun ekstaasia ei tainnutkaan olla. Hieman hankala puheenaihe reviteltiin äärimmilleen, ja tyttöystävän tyttöystäväkin nostettiin keskusteluun.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!