Popklassikot 1999

#13 Moloko – Sing It Back (Boris Dlugosch Musical Mix)

Boris Dlugoschin remix antoi Róisin Murphyn Molokolle sen ensimmäisen ison hitin.

Boris Dlugoschin remix antoi Róisín Murphyn Molokolle sen ensimmäisen ison hitin.

Tehtäköön aluksi selväksi, että käsittelen tässä tekstissä Boris Dlugoschin tekemää remixiä Molokon kappaleesta Sing It Back. Kappaleen alkuperäinen albumiversiokin on pätevä teos, mutta Dlugoschin remix jättää Róisín Murphyn ja Mark Brydonin originaalivedoksen varjoonsa. Täytyy myöntää, että olen kuunnellut albumiversion vain muutamia kertoja. Remiksauksen diskojumppa tutisuttaa punttia paljon väkevämmin.

Boris Dlugoschin uudelleentyöstö kappaleesta julkaistiin vuonna 1999. Sing It Back on kuitenkin niitä kappaleita, joilla ei omissa muistoissani ole varsinaista julkaisuvuotta. Tiedättehän ne kappaleet, jotka vaikuttavat olleen olemassa aina? Tarkoitan niitä erinomaisia kappaleita, jotka vain tulevat jostain ja kulkevat siitä lähtien mukana aina. Tätä on hiukan vaikea selittää, ja tuntuu, etteivät ilmaisulliset kykyni siihen riitä, mutta tuossa edellä se lukee.

Sing It Back tuli tutuksi television kautta. Kappaleen diskomeiningissä oli jotain hyvin vetävää. Róisín Murphy on edelleenkin yksi hienoimmista naistulkitsijoista, joita tiedän. Murphyn laulussa kuuluu menneiden aikojen naislaulajien vaikutus, mutta siltikään hän ei kuulosta keneltäkään muulta.

Kappaleen mieleenpainuvuutta lienee auttanut myös musiikkivideo, joka oli aikoinaan erikoinen näky. Diskopalloksi puettu nainen tanssii ja laulaa videolla, joka näyttää 1970-luvulla tehdyltä. Se oli tosi hauskaa ja mielenkiintoista tuon aikaisten musiikkivideoiden seassa.

Olen kuunnellut Sing It Backia vuosien varrella erittäin paljon ja varmasti muuallakin kuin tietokoneella luurit päässä istuessani. Minulla on kappaleesta kuitenkin vain yksi muisto, autoreissu varhaisnuoruudestani. Kappale soi radiosta ja isäni mielestä se oli yksioikoista jumputusta. Olin vahvasti eri mieltä, mutta en sanonut mitään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!