Popklassikot 1995

#13 D’Angelo – Brown Sugar

D’Angelo, hieno mies ja niin edespäin.

1990-luvun lopun mustan urbaanin musiikin ytimessä oli liukkaan kaupallisen R&B:n ja valtavirtaistuneen hiphopin ohella niin sanottu neo-soul.

Termistä on kiistelty musiikkijournalistien ja muusikkojen keskuudessa, sillä sen on katsottu olleen pelkkä markkinointinimike, ja on jopa esitetty, että sen käyttö vihjaisi soul-musiikin kadonneen johonkin jossain kohtaa historiaa.

Oli termistä mitä mieltä tahansa, on selvää, että tämän ilmiön yksi keskeisimmistä kulmakivistä oli Brown Sugar. D’Angelon esikoislevy toi soulin sielukkuuden ja alkukantaisen, tomulta ja hieltä maistuvan svengin moderniin r&b:hen. Se palautti rytmin ja bluesin musiikkiin, josta oli tullut oman kierrätystoimintansa uhri. Ja kaiken tämän D’Angelo teki kierrättämällä sankareidensa, kuten Princen, Stevie Wonderin ja Al Greenin, musiikillisen annin oman vimmaisen, mutta niin intiimin kutsuvana soivan soundinsa läpi.

D’Angelo on nimittäin alkemisti, velho, maagi ja renessanssinero, jonka esikoisalbumin nimikkoraidasta jo kuulee, että jokainen rytmimusiikin alkuaine on punnittu ja tutkittu tarkkaan, ja sen jälkeen sulatettu toisiinsa tarkkuudella, jonka rinnalla muiden alan toimijoiden tekemiset ovat pillipiiparien puuhastelua.

Multi-instrumentalisti-tuottaja-laulajan loihtimalla Brown Sugarilla voi kuulla jazzin svengin, soulin tummanpuhuvan raastavuuden, r&b:n hyväilevän silkkisyyden ja funkin lanteita kuumottavan hekuman. Se on biisi, joka ottaa mitä haluaa, eli kuulijansa neljän minuutin ja kahdenkymmenenkolmen minuutin syleilyyn, jossa leijutaan korkealla pilvissä.

Ja pilvestähän tässä loppujen lopuksi on kyse. Laulu ehkä vaikuttaa perinteiseltä rakkauslaululta, ylistykseltä ruskeahipiäiselle sydänten kuningattarelle, mutta kyseessä on kuitenkin ihan rehellinen ylistys pilven polton autuudelle. Homma on D:stä niin mukavaa, ettei hän edes halua jakaa sauhujaan muiden kanssa.

“Always down for a ménage à trois
But I think I’ma hit it solo
Hope my niggaz don’t mind”

Tuskinpa kukaan tästä itsekkyydestä voi pahastua, kun sen seurauksena on syntynyt jotain näin sulavaa, mielen ja ruumiin rentouttavaa musiikkisokeria. En usko porttiteoriaan päihteiden suhteen, mutta musiikin osalta tämä kappale on portti siihen taivaaseen, joka D’Angelon tuotantona tunnetaan. Kun sen kerran avaa, sitä haluaa aina malttamattomana lisää.

“Brown sugar babe
I gets high off you love
Don’t know how to behave”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!