Popklassikot 1991

#12 Sebadoh – The Freed Pig

Sebadoh: vapaana kasvanutta luomusikaa, kiitos.

Onko minun pakko? Eikö se ole vähän loppuun kaluttu aihe? Ai että Nuorgamin promokaljoja on turha odotella, jos en pikku hiljaa tartu toimeen?

Hyvä on, hyvä on – hoidetaan aihe alta pois.

Kyllä, The Freed Pigin sanoitus todellakin kertoo Sebadoh-pääjehu Lou Barlow’n entisestä ja nykyisestä bändikaverista – siis Dinosaur Jr. -yhtyeen kitaranerosta hassusta hurjasta hirviöstä J Mascisista. Ja kertookin vähemmän kuin mairittelevaan sävyyn.

Esimerkiksi alla lainatussa säkeessä kappale tulvii siinä määrin yli paksun öljyn lailla kuplivaa mustaa sarkasmia, että olen lähellä alkaa vaistomaisesti pystyttää tulvavalleja suojellakseni olohuonettani kosteusvahingolta.

”You were right
I was battling you, trying to prove myself
I tried to bury you with guilt; I wanted to prove you wrong
I’ve got nothing better to do than pay too much attention to you”

Oh, snap!

The Freed Pig on irrotettu Sebadohin perin nokkelasti nimetyltä kolmosalbumilta III, joka julkaistiin muun muassa ennen samanhenkisellä musiikilla maineeseen ja kunniaan notkahdelleen Pavementin debyyttialbumia. Se oli auraamassa tietä autotalliyhtyeille, jotka halusivat hengailla löysissä kirppisvaatteissa, näyttää pohjattoman välinpitämättömiltä, syödä muroja ja kuulostaa siltä, että heidän musiikkinsa on oikeastikin äänitetty neliraitanauhurilla autotallissa.

Tämä oli vielä amerikkalaisen vaihtoehtorockin viattomuuden aikaa – aikaa  ennen kuin x-sukupolvikokemus merkitsijöineen oli ehditty pakata siisteiksi nyyteiksi ja markkinoida maailman nuorisolle Hollywood-elokuvissa ja MTV:llä. Nirvanan Nevermind julkaistiin kuukausi III-albumin ilmestymisen jälkeen. Kuten sanotaan, loppu on historiaa.

Kevin Smithin Clerks-elokuvan päämäärättömät notkujat saattoivat kuunnella enimmäkseen heviä, mutta The Freed Pig ja muut albumin kappaleet kuulostavat siltä, miltä he näyttävät. Se tuntuu siltä, miltä heidän huoleton mutta pohjimmiltaan turhautunut 7-11-marketin parkkipaikka -eksistenssinsä katsojasta tuntuu. Paitsi kauniimmalta.

Sillä kauniitahan monet Barlow’n sävellyksistä ovat. Suorastaan riipaisevan haikeita ja kauniita. The Freed Pig ei ole Sebadohin tuotannon folk-herkimmästä päästä, mutta silti sen kertosäe yhdistelee reipasta punkinjälkeistä lo-fi-poppia ja sydämenalaan käyvää narinalaulua tavalla, joka tuo mieleen – no, kenetkäs muunkaan kuin J Mascisin. Angosturankatkerasta viestistään huolimatta kappale kuulostaa siltä, että Barlow’ta pikemminkin surettaa kuin suututtaa.

Onko ylitulkintaa ajatella, että tunnetila jonka olen aistivinani selittää osaltaan sitä, että Barlow ja Mascis palasivat tämänkin kappaleen henkilökohtaisesta ryöppäyksestä huolimatta samaan yhtyeeseen vuonna 2005? Saattaa olla. Voi myös olla, että me todellakin viisastumme vanhetessamme.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!