2000-luvun kotimaiset pophelmet

#110 Jolly Jumpers – Palomino (2006)

(San. ja säv. Hannus-Jutila-Leuanniemi-Pirkola)

Jolly Jumpers: alussa oli suo, kuokka ja kaktus.

Jolly Jumpers kertoi totuuksia maailmasta, jota ei ole.

“What do you say what do you know
what do you hope where do you flow”

Itsenäisyyspäivän aattona vuonna 2009 Jolly Jumpers tuli tiensä päähän. Se oli ymmärrettävää: yhtye halusi uuden levynsä olevan aina parempi kuin edellinen, eikä se vuoden 2006 Mobile Babylonin jälkeen ollut enää mahdollista. Joutsenlauluksi jäänyt Fantom Zone (2009) oli Jolly Jumpersin ensimmäinen albumi, joka ei ollut joko edeltäjänsä veroinen tai sitä parempi.

Tyrnäväläisyhtye aloitti toimintansa jo vuonna 1980, mutta julkaisi esikoisalbuminsa Woodsheddingin vasta kahdeksan vuoden kypsyttelyn jälkeen. Hitaasti kiiruhtaminen oli muutenkin ominaista yhtyeelle, joka kehittyi kehittymistään, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Jolly Jumpers jätti perinnöksi kahdeksan albumin ja puolen tusinan pikkulevyn verran kautta aikain parasta suomalaista americanaa.

Tai suopunkia. Tai voodoobluesia. Tai tundragaragea, preeriacountrya tai aavikkorockia. Miten vain.

Jolly Jumpersin musiikki pakeni yksiselitteisiä määritelmiä. Kuten edellisestä litaniasta voi päätellä, yhtyeen juureva perinnemusiikki ammensi laajalta ja herätti aina voimakkaita visuaalisia mielikuvia. Ne veivät kuulijan milloin Lapin kitukasvuiseen tunturimaisemaan, milloin Meksikon paahtavan auringon alle, milloin Saharan hiekkamyrskyn keskelle, milloin kytevälle kaskipellolle ja milloin mississippiläisen jokilaivan kyytiin. Suo ja kuokka saattoivat saada rinnalleen tyrnäväläisen Jussin, mutta yhtä hyvin kaktuksen, kamelin tai kuudestilaukeavan.

Mobile Babylon ja sen svengaavin kappale Palomino on Jolly Jumpersille tyypilliseen tapaan yhtäaikaisesti primitiivistä ja hienostunutta kuultavaa. Se kuulostaa niin sanotusti ”aidolta” ja ”rehelliseltä”, mutta on samanaikaisesti silkkaa fantasiaa. Se kertoo totuuksia maailmasta, jota ei ole.

Palominon shamanistisessa rytmissä on hypnoottista vaivattomuutta, johon suomalaisista yhtyeistä on yltänyt vain muutama, 22-Pistepirkko, Circle, ehkä Kolmas maailmanpalo parhaimmillaan. Jos kappale jotain tekee, niin se vaanii.

Älkää kuitenkaan kysykö, mistä Palomino kertoo. Kiitos Petri Hannuksen romuluisen rallienglannin, en ole tähänkään päivään mennessä saanut kappaleen sanoituksesta juuri mitään tolkkua. Juna siellä vilahtaa, ja mahdollisesti rasta, jonka ”täytyy mennä”.

Omasta puolestani laulu voi kuitenkin kertoa yhtä hyvin kultaturkkisista palomino-hevosista kuin legendaarisesta losangelesilaisesta countryklubista, joka sulki ovensa vuonna 1995. Kuka tietää, ehkä Hannus laulaa ”liikkuvasta Babylonista”, johon albumin nimikin viittaa. Mikä se on, sitä en tiedä.

“Horses and sycamore trees
tell me more about your Palomino”

Ehkä tietty abstraktius onkin syy, jonka takia Jolly Jumpers ei ollut milloinkaan lähelläkään tulla valtavirran hyväksymäksi. Marginaalissakin se jäi marginaaliin; edes uransa loppupuolella, kun viiden tähden arviot ja kriitikkoäänestysten kärkipaikat alkoivat olla yhtyeelle arkipäivää, se ei löytänyt sanottavammin ymmärtäjiä pienten ja hämyisten klubien ulkopuolelta.

Jolly Jumpers onkin ainutlaatuinen aarre, jonka muistoa siitä jyvälle päässeiden tulee vaalia. Petri Hannuksen karismaattisesta korinasta sekä Marko Leuanniemen ja Keijo Pirkolan vähäeleisestä ja aina täsmälleen riittävästä säestyksestä syntyi musiikkia, jollaista ei tehty muualla. Ja kun viimeisinä vuosinaan yhtye sai lisävahvistusta Arimatti Jutilasta, se muuttui vielä ainutlaatuisemmaksi. The Flaming Sideburns -kitaristi solahti saumattomasti bändin sointiin; hän ei varsinaisesti tuonut siihen mitään uutta, vaan muovasi jo olemassa olevaa entistä kauniimmaksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Samaan aikaan maailmalla

13. lokakuuta 2006 – Kokoomuksen puoluesihteeri Harri Jaskari ilmoitti eroavansa häneen kohdistuneen paritusepäilyn vuoksi. Uudeksi puoluesihteeriksi valittiin Taru Tujunen.