Popklassikot 1993

#11 Porno for Pyros – Pets

Porno for Pyros. Perry Ferrell toisena vasemmalta.

Jane’s Addictionin, tuon viiston alternative-kummajaisen ensimmäisen tuhoutumisen jälkeen Perry Farrell otti matkaansa rumpali Stephen Perkinsin ja jatkoi loogisen epäloogisesti mutkittelevalla musiikillisella polullaan. Janen suosio oli vielä hyvin muistissa, kun Porno for Pyros saapui taivaskanaville erikoisella Pets-biisillään. Sen tunnisti helposti tutuksi, mutta kuitenkin erilaiseksi.

Porno for Pyrosin kahteen julkaisuun jääneen uran merkkipaaluksi jäi nimenomaan Pets. Sen ytimekäs sanoma – lyriikoita on Farrellin tapaan vain muutama rivi – on suurin piirtein se, että ihmiset ovat täysin sekaisin, mutta jengistä saisi ihan hyviä lemmikkejä. Olemme tyhmempiä kuin dinosaurukset, ja ehkä marsilaiset voisivat tulla ottamaan meidät hallintaansa.

Surullisen osuvat mutta hauskat analogiat ja sanojen lapsellinen ytimekkyys tavoittavat karun perusajatuksen hyvin. Yhdistyessään kappaleen leikillisen kepeään melodiaan ja Farrellin helium-pallon lailla huojuvaan epälauluun, biisin tunnelmasta muotoutuu vähintäänkin erikoislaatuinen.

Martyn LeNoblen dubahtavan basson kannattelema Pets koostuu rock-biisiksi erikoisista elementeistä. Sen hämmentävä fiilis pohjautuu Perkinsin alati neljäsosia jauhavaan timbale-rummun rytmitykseen. Perkins kertoi aiheesta Modern Drummerin haastattelussa seuraavaa:

”Tavoittelin kappaleeseen simppeliä Motown-biittiä. Musiikki ja sanat olivat mielestäni niin vahvat, että halusin olla vain kello taustalla. Pelkkä tik-tak, tik-tak, ei fillejä tai mitään.”

Tätä klikki-efektin hypnoottisuutta täydentää Peter DiStefanon harvinaisen tyylikkäästi näppäilemä akustinen kitara. Vähäeleinen kappale luiskahtaa ajoittain varsin vapaamuotoisena meluaviin wahwah-osioihin.

Pets on käytännössä yhden ja saman osan toistoa. Kappaleen raukean unenomainen tunnelma kuitenkin saa sopivasti särmää nimenomaan kitaran hetkittäisestä mökäämisestä. Samalla leijaileva tunnelma korostuu, ja hippitutka loimottaa punaisena.

Pintatasolla joltisenkin yksiulotteiselta vaikuttava Pets on kokonaisuutena erittäin hankalasti määriteltävissä, siksi monisyinen sen ilmiasu on. Se on samaan aikaan avantgardea, simppeliä poppia, runoutta, soulia, rockia ja epämääräistä psykedeliaa täydellisesti yhteen sulautuneena. Juuri siksi Pets on tenhoava kappale, koska siitä ei ota selvää, onko se lintu vai kala. On siis pääteltävä, että se on vihdoin se ehta, genrerajoja pakoileva lintukala.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

X-sukupolven oma Woodstock-festivaali vuonna 1994 sai Porno for Pyrosin esiintymisestä oman hippiannoksensa. Oheisessa liveversiossa kappaleen surrealistinen vetovoima ilmenee kenties vielä voimakkaampana kuin levytallenteena. Tätä ei vähennä se, että Farrell povaa julistuksessaan muukalaisten ottavan ihmiskunnan haltuunsa vuonna 2000.

Ehkä vuonna 2013 näin jo käy, kun Porno for Pyros lupausten mukaan palaa aktiiviseen olomuotoon. Lopullisena tajunnanräjäyttäjänä ja rock-anarkian manifestina mainittakoon, että liveversiossa Perkinsillä on käytössä timbalen sijasta conga-rumpu ja DiStefano soittaa kaksikaulaista SG:tä kahden eri kitaran sijaan!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!