Popklassikot 1986

#11 Pet Shop Boys – Love Comes Quickly

“You can fly away to the end of the world
but where does it get you?”

Hitin, jopa jättihitin saaminen on loppujen lopuksi suhteellisen mutkatonta – tai ainakin oli 80-luvulla. Kysykää vaikka The KLF:ltä, joka Timelords-taiteilijanimen turvin julkaisi opaskirjan How to Have a Number One the Easy Way ja sitten osoitti teoriansa todeksi singlellään Doctorin’ The Tardis.

Vaikeata sen sijaan on usein se jatkohitin pukkaaminen. Juuri tässä tilanteessa olivat 31-vuotias Neil Tennant ja 26-vuotias Chris Lowe West End Girls -singlen (jonka jääminen ilmestymisvuosisähläyksen takia pois Nuorgamin Popklassikot-sarjasta saa toimituksemme kylmään hikeen joka yö yhä edelleen – Nuorg. ant. pyynt.) jättimenetyksen jälkeen. Kuten miesten ikävuosista voi päätellä, molemmat olivat jo korkeassa iässä aloitteleviksi poptähdiksi, ja heillä oli takanaan jo useampi epäonnistunut yritys julkaista hittisingle.

Toisella yrittämällä West End Girls nousi listaykköseksi sekä Englannissa että Yhdysvalloissa, mutta silti kiusasi kysymyksellä: mitä tämän jälkeen? West End Girlsin sekoitus New Yorkin hiphopia ja englantilaista viileyttä oli niin omaperäinen, että sen tekijät joko pystyisivät mihin hyvänsä tai sitten eivät mihinkään muuhun. Ei olisi ollut yllättävää, jos kappale olisi osoittautunut vahinkolaukaukseksi.

Ensimmäisellä menestyksen jälkeisellä singlellään Neil ja Chris hylkäsivät varhaisen innostuksensa hiphopiin ja turvautuivat toiseen rakkauteensa: italodiscoon. Love Comes Quicklyn syntikoissa on Giorgio Moroderin mieleen tuovaa massiivisuutta, jokainen biitti on pilari, joita pitkin Neil Tennant harppoo kohti vilpittömän romanttista ja melodista kertosäettä: ”Love comes quickly / whatever you do / you can’t stop falling / uuh uhh” – näistä säkeistä viimeinen on tietysti tärkein. Kappale oli täydellinen vastamyrkky West End Girlsin urbaanille cooliudelle ja seuraavan singlen (ja tosin jo kerran julkaistun) Opportunitiesin kyynisyydelle.

Kyse oli myös ahtamisen taiteesta: Pet Shop Boys uskoi jo alusta saakka, että popin kieli on paljon rajattomampi kuin yleensä uskotaan. Niinpä Tennantin snobbailevalla brittiaksentilla lausuttu väliosa ”I know this sounds ridiculous / but speaking from the experience / love will always get to you” kuulostaa heidän itsensä luomassa kontekstissaan luontevalta ja suorastaan väistämättömältä. Kuka ikinä olikaan määrännyt, että italodiskon tekstien pitäisi olla silkkaa rallienglantia? Ja koska elettiin 1980-luvua, mukaan täytyi saada saksofonisoolo, jollaisen Neil ja Chris pyysivät Roxy Musicin Andy Mackaylta – päätyen lopulta käyttämään siitä vain pari töräystä siitä kappaleen outrossa. Tuottaja Stephen Hague puolestaan kirjoitti sävellyksen c-osan, mikä on hänen ainoa biisinkirjoitustietoihin asti yltänyt saaavutuksensa PSB-levyllä.

Love Comes Quickly ei ollut edeltäjänsä kaltainen mammuttihitti, mutta se silti loi valmiin maaperän pian ilmestyvän Please-debyytin menestykselle. Se on laulu romantikoille kaikkialla, älyköille jotka salaa haluavat vallata tanssilattian, ja pulska keskisormi kaikille niille, jotka ovat pitäneet Pet Shop Boysia alusta saakka ironisena ja vilpillisenä projektina.

http://youtu.be/QHaA1beOwrY