2000-luvun kotimaiset pophelmet

#101 Eppu Normaali – Suolaista sadetta (2004)

(Säv. Mikko Syrjä, san. Martti Syrjä)

Martti Syrjä määrittelee ilmeellään höveliyden käsitteen. (Kuva: Tomi Palsa)

Ikonisen suomirock-yhtyeen paluusingle oli viimeinen merkittävä suomirock-teos – ja samalla jotain aivan muuta.

”Takaisin sateeseen
Öisille kaduilleni kun astelen
Pisaran poskeltani nuolaisen,
sadepisaran suolaisen
Takaisin sateeseen astelen
Silmänurkkiani kastelen
Sinua muistelen
Sinut päästäni pois puistelen”

Keväällä 2004 olin kylässä ystävieni luona heidän valtavassa ja viihtyisässä puutalossaan Jyväskylässä. Jotain juhlimisen aihetta oli, kuten yleensäkin, ja juhlien toisen (mahdollisesti kolmannen) päivän iltana muut sytyttelivät nuotiota pihalla.

Minä halusin puolestani pysyä sisällä katsomassa Levyraatia (Uskokaa tai älkää, nuoret, konsepti ja nimi eivät ole Nuorgamin keksintöä!), sillä ohjelmassa oli luvattu esittää Eppu Normaalin uusi video. Ystäväni suhtautuivat tähän osittain säälien, osittain mielenterveyteni kyseenalaistaen.

Puolustuksekseni sanottakoon, että Suolaista sadetta -singlen ilmestyminen saattoi olla viimeinen taiteellisesti arvokas suomirockin historian tapahtuma, jos suomirockilla tarkoitetaan 1980-luvulla suosionsa rakentaneita ja asemansa kansakunnan tajunnassa sementoineita yhtyeitä ja niiden tuotantoa.

Toki Pate Mustajärvi myöhemmin laittoi korkin kiinni ja avasi sen uudestaan iltapäivälehtien valvovan silmän alla, myi tuhat miljoonaa levyä ja Sielun Veljet palasi lavoille kaikkien aikojen parhaana Sielun Veljet -tribuuttibändinä.

Suolaista sadetta on kuitenkin viimeinen merkittävä suomirock-kappale, ja sen ilmestyminen katkaisi Eppu Normaalin yli kymmenen vuotta kestäneen julkaisutauon.

Kun kuulin kappaleen tuolloin ensimmäisen kerran, se tarjosi hienoimman mahdollisen nautinnon, jonka vanhan suosikin uutuuslaulu voi tarjota. Se oli tismalleen esittäjänsä kuuloinen, välittömästi tunnistettava ja samaan aikaan määrittelemättömällä tavalla jotain täysin odottamatonta ja uutta.

Suolaista sadetta soi modernia americanaa The Jayhawksin ja Wilcon tyyliin.

Tuo odottamattomuus paljastui muutaman kuuntelun perusteella ilmeiseksi sukulaisuudeksi 90- ja 00-lukujen vaihtoehtocountryyn. Kappaleen heleät lauluharmoniat ja Eppujen aikaisempaa tuotantoa enemmän akustiseen komppikitaraan perustuva svengi toivat mieleen The Jayhawksin ja Wilcon kaltaiset yhtyeet.

Eppu Normaali oli saapunut 2000-luvulle omalla tavallaan, ilman väkinäistä nuorennusleikkausta, jonka kuvitteleminen Syrjän veljesten johtamalle ryhmälle onkin melkoisen luonnoton ja vastenmielinen ajatus.

Eppu Normaalin kappaleet, kuten En saa mielestä sinua, Voi kuinka me sinua kaivataan ja etenkin Tahroja paperilla, lienevät pääasiallisia syyllisiä mielikuvaan suomalaisesta rockmusiikista tuoppeihinsa itkevien miesten musiikkina.

Suomirockin periaatteellisten vastustajien mielestä Suolaista sadetta varmasti astuu tuohon samaan ansaan. He tuskin osaavat tai haluavat kuulla eroa Popedan tarkoituksellisen sävyttömän junttiboogien, Yön megalomaanisen arkiahdistuksen ja Eppu Normaalin taidokkaasti kudotun klassisen kitararockin välillä.

Kun Suolaista sadetta -kappaleen päähenkilö astuu takaisin sateeseen puistellakseen menneen rakkauden muiston mielestään, ollaan kaukana itsesäälin sekaisesta nyyhkimisestä. Laulu on täynnä katharsista, varmasti myös tekijöilleen, jotka lunastivat sillä itselleen paikan relevantteina musiikintekijöinä tällä vuosituhannella.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Samaan aikaan maailmalla

1. toukokuuta 2004 – Euroopan unioni laajeni 25 maan liitoksi, kun siihen liittyi 10 uutta jäsenmaata: Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro.