Popklassikot 1983

#10 The Go-Betweens – Cattle and Cane

Goubbarit.

Voisiko muisti olla olemista par excellence? Se tuntuu mahdolliselta kun kuuntelee australialaisen The Go-Betweensin mestariteosta Cattle and Cane.

Eteläisen pallonpuoliskon pohjoiseen vaihtanut The Go-Betweens asettui kesällä 1982 Lontooseen kirjoittamaan seuraajaa alkuvuodesta ilmestyneelle debyyttialbumilleen Send Me a Lullaby. Toisiaan täydentävä lauluntekijäkaksikko Grant McLennan ja Robert Forster herkistyi vieraassa kaupungissa säveltämään nipun hienoja lauluja, joista maagisin oli McLennanin kämppäkaverinsa Nick Caven kitaralla hahmottelema Cattle and Cane. Se julkaistiin helmikuussa 1983 kakkosalbumi Before Hollywoodin ensimmäisenä singlenä.

McLennan palaa popmusiikille epätavallisessa tahtilajissa kulkevassa kappaleessa lapsuuteensa Australian Queenslandin maalaismaisemiin. Lapsuuden kasvukuvasto on henkilökohtainen, mutta se esitetään niin yleisillä käsitteillä, että siihen on helppo samastua. Kuulija voi vaivatta asettua lauluun ja täydentää sitä omilla muistoillaan. Romanttinen teksti ei ole lapsuuden loppua ja kasvamista tutkailevan lauluntekijän löysää nostalgiaa, vaan ajaton ihmisen kuva, jossa on kihelmöivä elämän tuntu.

”I recall a schoolboy coming home
Through fields of cane
To a house of tin and timber
And in the sky
A rain of falling cinders
From time to time
The waste memory-wastes”

Kertosäkeen waste-sanan monimerkityksellisyys sekä Robert Forsterin lausuma epämääräinen loppunäytös ovat se katkero, joka syventää ja viimeistelee tunnelman.

”I recall the same, a reply
A plan you once had
From time down to mine
That time was bad
So I knew where I was
Alone and so at home”

Kappaleen sävellyksellinen vaivattomuus ilmenee sen epätavallisen tahtilajin kautta. Se on luonteva osa kappaletta, eikä siihen tule kiinnittäneeksi huomiota ellei ala laskea mukana. Lisäksi tuo outo tahtilaji ja sen vaihto kertosäkeessä tuo muuten varsin yksinkertaiseen popsävelmään pinnanalaista jännitettä sekä alleviivaa onnistuneesti tekstissä tapahtuvaa ajallista liukumista.

The Go-Betweensin omaperäinen svengi on tyylitajuisen rumpalin Lindy Morrisonin ansiota. Hän nakuttaa kielisoittimille turvallisen aitauksen, jossa voi huoletta kirmailla.

Kun basso Cattle and Canen loppupuolella irtautuu pienimuotoiseen melodiseen sooloon, tuntuu ettei mikään voi enää muuttaa kappaletta paremmaksi. Mutta niin vain uudet aallot mielihyvän väreitä juoksevat läpi kehon Robert Forsterin päästessä ääneen. Tunne siitä, että kyseessä on yksi parhaista elämäni aikana kuulemistani popkappaleista, vahvistuu viimeistään silloin, kun McLennan toteaa lempeästi jo hiipuvaa taustaa vasten:

”Further, longer, higher, older”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus I!

Vuonna 2001 Cattle and Cane sijoittui The Australasian Performing Right Associationin järjestämässä ”kaikkien aikojen australialaiset kappaleet” -äänestyksessä kolmenkymmenen parhaan joukkoon. Paikkansa Australian folkloressa kappale lunasti jo muutamaa vuotta aiemmin, kun palkittu australialainen countrymuusikko Jimmy Little versioi sen johnnycashmaiselle cover-levylleen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus II!

Parhaiten yhteistyöstään The Lemonheadsin Evan Dandon kanssa tunnetun Tom Morganin sympaattisen Smudge-yhtyeen ensimmäinen single on tämä vuonna 1991 julkaistu kierteinen kunnianosoitus The Go-Betweensille.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus III!

Omistettu Sinulle rakas lukija, joka jaksoit tänne asti. Tässä ”MAAILMAN PARAS” studiolive, jossa dandy Robert Forster ja farkkukuningas Grant McLennan esittävät sydämellisen ”kaksi miestä ja kitara” -version Cattle and Canesta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!