Popklassikot 1989

#1 Stone Roses – Fools Gold

Valtias Brown aAinoiden planeetalta.

Jossain nuhjuisessa pubissa maailman turuilla lienee tälläkin hetkellä käynnissä väittely siitä, mikä oikeastaan olikaan se Stone Rosesin paras single. Ehkäpä She Bangs the Drums, ehkä I Am the Resurrection? Tai ehkä sittenkin Fools (sic) Gold?

Stone Rosesin 1989 julkaistu debyyttialbumi oli ollut leikittelevässä psykepopissaan toki mukavasti ajan hermolla, mutta ylitsevuotavasta NME-hehkutuksesta huolimatta (tai sen indikoimana) se ei pystynyt aivan tiivistämään niitä ”Madchesterin” ja ”baggyn” kaltaisia ilmiöitä, jotka olivat alkaneet hiipiä saarivaltion trendikkäiden rokkipummien puheenparteen. Ajoittain maalailevaan herkistelyyn taittuva levy ei myöskään kuulosta sellaiselta purkautumiskanavalta, jonka johtohahmo Ian Brown ja tämän räväkkä King Monkey -sivupersoona olisivat tarvinneet.

Suunta kääntyi muutama kuukausi myöhemmin julkaistulla singlellä What the World Is Waiting For, tai oikeastaan sen b-puolella, jolle oli painettu Fools Gold -niminen röyhkeä funkrockraita. King Monkey on nyt ottanut vallan ja Brown laulaa narkoottisen etäisenä, vieraantuneena, kuin omaan bändiinsä kyllästyneenä. Aggressiivisena pauhaavan bailumusiikin keskiössä hän on suojassa kaikelta – ehkä eniten itseltään.

Lauluraidan sijaan Fools Gold rakentuikin ennen kaikkea John Squiren ankaraan wah wahin polkemiseen, jota ryyditettiin amerikkalaisen mustanmusiikin elementtien vaikuteviidakolla. Entiseen emämaahan siirrettynä rajusti funkkaava riffi muuttuu kuitenkin kaikesta amerikkalaisesta rytmikkyydessään huolimatta keinotekoiseksi ja kuivaksi kuin Digestive-keksi. Siinä on samanaikaisesti jotain todella puisevaa ja valloittavan synteettistä, ja tavallaan se enteileekin 1990-luvun tanssimusiikin uusia tuulia. Pari vuotta myöhemmin Andrew Weatherall ja Primal Scream tulisivat soveltamaan täysin samaa kaavaa Screamadelicalla.

Fools Gold esitettiin suurelle yleisölle samassa Top of the Pops -lähetyksessä Happy Mondaysin Hallelujahin kanssa. Tuossa vaiheessa molemmat yhtyeet olivat jo hypänneet juggernautin kyytiin, rockelämäntavan liekehtivään kurpitsavaunuun. Keskiyö lähestyi sekä Stone Rosesille että Mondaysille ja juhlinta kävi yhä huuruisemmaksi. Ian Brownin ja kumppanien kohdalla vauhti loppui kakkosalbumi Second Comingia työstettäessä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!