Popklassikot 1985

#1 Kate Bush – Running Up That Hill

Ihanasti aktivoitunut Kate Bush julkaisi viime vuonna kaksi uutta albumia.

Kate Bushin vuonna 1985 ilmestyneen viidennen studioalbumin Hounds of Loven ensisinglenä julkaistu Running Up That Hill ei ollut Bushin levy-yhtiön kärkiehdokas albumin sinkkuvalintoja kaavailtaessa. EMIn valinta olisi ollut sittemmin albumin kakkossinglenä julkaistu Cloudbusting, mutta artisti piti päänsä.

Silti myös Bush joutui tekämään myönnytyksiä, sillä kappaleen alkuperäinen nimi, A Deal With God, ei sekään miellyttänyt levy-yhtiötä.

Merkilliseen logiikkaan nojaten EMIllä arveltiin, että jumalan mainitseminen kappaleen nimessä saattaisi johtaa ongelmiin tietyissä maissa, mikä tosin olisi luultavasti ollut – myönnettäköön – jopa todennäköistä. Kompromissina albumilla kappaleen uuden nimen perään lisättiin kuitenkin myös alkuperäinen, varmuuden vuoksi sulkujen sisään.

Running Up That Hill vie kuuntelijansa ihmiselämän peruskysymysten äärelle. Voiko ihminen koskaan ymmärtää täydellisesti toista ihmistä? Olisiko maailma parempi paikka, jos voisimme asettua toistemme nahkoihin? Omien sanojensa mukaan Bush pohti kappaletta tehdessään erityisesti naisen ja miehen erilaisuutta, kuilua, jota ei ihmissuhteissa koskaan voi kuroa umpeen. Arvoitusta, joka on niin mahtava, ettei sen ratkaisemisessa auta edes länsimaisessa tarinaperinteessä tuttu tiedonhankinnan keino, paholaisen kanssa kaveeraaminen. On käännyttävä kaiken luojan puoleen ja solmittava sopimus hänen kanssaan.

Mutta mitä kaikkivaltias saa tässä vaihtokaupassa auttaessaan ihmisiä ymmärtämään toisiaan? Hän saa vajaan viisiminuuttisen Bushin jumalaista ääntä, toisesta maailmasta soivia syntetisaattoreita sekä elämää suuremman c-osan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Kappaleen musiikkivideosta ei symboliikkaa puutu. Bushin ja tanssija Michael Hervieu’n modernin tanssin pyörteisiin tempaavan videon koreografiasta vastasi Diane Grey.

BONUS!

Tästäkin klassikosta on luonnollisesti tehty lukemattomia cover- ja remix-versioita. Yksi onnistuineimmista lienee The Chromaticsin uudelleentulkinta, joka päätyi myös portlandilaisyhtyeen erinomaiselle Night Drive -albumille (2007).

Versio on uskollinen alkuperäiselle, mutta samalla se liittyy saumattomasti osaksi yhtyteen omaa yön pimeydestä sykkivää soundia. Ja minkä Ruth Radelet laulun kirkkaudessa Bushille häviää, hän sen yleisessä ihanuudessa voittaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!