Marraskuun laulut

#1 Billie Holiday – Strange Fruit (1939)

Marraskuu, kuoleman kuu. Tämä pohjoinen maa on seuraavien 30 päivän aikana kenties pimeimmillään. Alkusyksyn selväjärkisen kuulauden ja talven tyytyneen pysähtyneisyyden väliin osuu hirvittävä ajanjakso, joka on mustuutta ja niljaa, yöpakkasten jäädyttämien pikkulintujen ruumiita, musertavaa yksinäisyyttä. Edellistä kesää ei enää muista, eikä seuraavasta ole vielä toivoa.

Yksi tapa selvitä synkistä ajoista on kuunnella synkkää musiikkia. Sitä on monenlaista: tässä juttusarjassa olen halunnut painottaa sitä näkemystäni, että synkin synkkyys ei löydy kauhuelokuvien ylilyönteihin viehättyneestä metallimusiikista tai goottirockista, jonka harrastajille synkkyys on klubi-iltaa varten puettu asuste.

Minusta tuntuu useimmiten, että hyytävimmät populaarimusiikin tarjoamat näkökulmat maailmaan ja elämään kumpuavat rockia edeltäviltä ajoilta. Niissä on ehkä säilynyt jotain siitä erämaakauhusta ja kosmisesta yksinäisyydestä, jota marraskuu on saanut sähkövaloa ja vaivattomia ihmiskontakteja edeltävän ajan asukkaan tuntemaan täällä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Tässä siis valikoima akustisvoittoisia erittäin synkkiä kappaleita 1930-luvulta 2000-luvulle. Kuulijan on syytä muistaa, ettei tässä ole tarkoitus kehottaa itsemurhaan tai edes omissa epäonnistumisissa piehtarointiin. Synkkä musiikki toimii ihannetilanteessa manauksena tai selviytymismekanismina. Suosittelen korkkaamaan punaviinin, se pehmentää kohtaamista elämän pimeän puolen kanssa. Myös luotetusta yksityishenkilöstä vierellä voi olla marraskuussa apua.

* *

Billie Holiday, kuoli 44-vuotiaana maksakirroosin aiheuttamiin komplikaatioihin – köyhänä kuin kirkonrotta.

Ilman Strange Fruitia Billie Holiday olisi “vain” kaikkien aikojen paras yökerholaulajatar, mutta tämä aikakauteen ja olosuhteisiin nähden täysin poikkeuksellinen kappale on se tummimpana hohtelevin helmi hänen kaulaketjussaan. Juutalaisen opettajan Abel Meeropolin kirjoittama ja itse säveltämä runo oli mustan artistin bravuurinumerona dramaattinen rohkeuden osoitus Yhdysvalloissa, joissa tekstin kuvaamat kohtaukset olivat yhä arkipäivää.

“Southern trees bear strange fruit
Blood on the leaves and blood at the root
Black body swinging in the southern breeze
Strange fruit hanging from the poplar trees”

Koko englanninkielisen kirjallisuuden historian vaikuttavimpiin kuuluva teksti pelaa loistavasti etelävaltiolaisen maalaisidyllin kliseekuvalla, joka värjätään verellä, kalmanhajulla, surulla ja vihalla. Meeropol ikään kuin kaappaa valheen “Gallant Southista” ja piirtää muutamalla yksinkertaisiin metaforiin nojaavalla säkeellä kuvan vääristyneestä luonnonjärjestyksestä, joka tuottaa elämän sijaan kuolemaa. Sehän on luonnotonta – se, ihmisyytensä tunnustamista vaativien mustien lynkkaaminen, ei rotujen tasa-arvo, jonka Ku Klux Klanin terroristit nimesivät luonnottomaksi.

Strange Fruit on siis taistelulaulu, mutta ei uhmakas sellainen. Niiden vuoro oli parikymmentä vuotta myöhemmin. Tässä taistelu on vasta alkamaisillaan, tämä on ensimmäisiä kertoja, kun joku uskalsi esittää pöyristymisensä etelävaltioissa vallinneen mielivallan suhteen. Tekstin eleetön kuva postikorttimaisemassa roikkuvista mätänevistä, pullottavasilmäisistä ruumiista on kammottava, kouraiseva ja vihaa nostattava yhä nykyäänkin.

Mutta Strange Fruit on Billie Holidayn biisi siinä missä Meeropolinkin. Juuri hänen originaalilevytyksensä teki siitä ikonisen. Se alkaa pitkällä, pohjattoman surullisella pianointrolla; kun paljon 24 vuoden ikäänsä kypsemmältä kuulostava Holiday sitten avaa suunsa ja purkaa ilmoille kaiken aiheeseen liittyvän katkeruudella ja kirpeällä sarkasmilla silatun surun, on kuulijan 73 vuotta myöhemminkin kuunneltava mykistyneen ja kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa. Tämä kappale käsittelee nimittäin melko isoja asioita.

Holiday ei tietenkään voinut esittää Strange Fruitia muualla kuin New Yorkin liberaalin yleisön edessä. Sielläkin se vaati erityistoimenpiteitä: se kuultiin aina setin viimeisenä, ja sitä ennen alkoholitarjoilu lopetettiin ja kaikki valot sammutettiin. Holiday poistui lavalta pimeän turvin välittömästi laulun laulettuaan.

Miettikääpä sitä ajatuksen kanssa, nykypäivän rankkoina itseänne pitävät rockhenkilöt.

Time-lehti äänestytti vuonna 1999 “vuosituhannen merkittävimmistä kappaleista”. Ykköseksi tuli Strange Fruit.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!